Microsoftin sertifiointitestit jakaantuvat kahteen päätyyppiin. Suunnittelutestit, joissa on kerrottuna laajempi skenaario, jonka pohjalta kysytään noin 5-12 monivalintakysymystä. Muissa testeissä on jokaiselle kysymykselle pohjatietoa ja muutama vastausvaihtoehto.
Kysymyksiä on tyypillisessä testissä yhteensä noin 30-55 ja aikaa on riippuen testin vaikeusasteesta 90 minuutista aina lähelle neljää tuntia. Ja suomalaiset saavat kielilisänä aina 15 min ylimääräistä aikaa ymmärtääkseen paremmin lontoota.
Testien tunnisteen etunumero esim. 70 kertoo onko testi ”normaali” vai vaikkapa academic-kupongilla tehty jolloin numero on 72. Mitään varsinaista eroa ei 70 tai 72 testillä ole muuten kuin maksutavassa.
Testeissä on useanlaisia kysymystyyppejä:
· monivalintakysymyksiä, joissa on ainoastaan yksi oikein
· monivalintakysymyksiä, joissa on useita oikeita ratkaisuja
· monivalintakysymyksiä, joissa jokainen valinta on osa koko ratkaisua
· simulaatiotehtäviä, joissa pitää käydä ”oikeasti konfiguroimassa”
· Kuvaan sijoitettavia komponentteja, esim mihin DC:hen tulee mikäkin rooli
Monivalintatehtävissä kerrotaan aina montako vaihtoehtoa pitää valita oikeaan ratkaisuun, jolloin ei tule tilannetta jolloin et tiedä oletko valinnut jo tarpeeksi monta vaihtoehtoa.
Microsoftin sertifiointitesteistä löytää lisää tietoa Microsoft Learningin sivuilta:
http://www.microsoft.com/learning/default.mspx
Tai vaihtamalla tähän linkkiin haluamansa testin numeron muodossa 70-<testin numero>:
http://www.microsoft.com/learning/exams/70-291.mspx
Yksittäisten testien kuvaukset:
(Näihin kannattaa suhtautua varauksella, koska testit muuttuvat koko ajan ja painotusalueet voivat vaihdella testikerrasta toiseen)
70-270: Installing, Configuring, and Administering Microsoft Windows XP Professional
Windows XP:n administrointiin keskittyvä sertifiointi. Jos olet käyttänyt kotikäytössä XP:tä sekä omaat 290 testin taidot voit suurin piirtein kävellä suoraan testistä läpi. Suunnattu administratoreille työasemakäyttöjärjestelmän perustiedoksi.
70-271: Supporting Users and Troubleshooting a Microsoft Windows XP Operating System &
70-272: Supporting Users and Troubleshooting Desktop Applications on a Microsoft Windows XP Operating System
Nämä testit ovat Windows XP:n ja Office ohjelmien lähituelle suunnattuja. Testeissä on huomioitava että rooli on lähitukihenkilö, eikä palvelimia hoitava ylläpitäjä. Testit ovat melko samanlaiset ja kestoltaan aika lyhyitä max 90min. Keskittyvät ongelmien ratkaisuun käyttäjiltä saadun palautteen perusteella.
70-290: Managing and Maintaining a Microsoft Windows Server 2003 Environment
Windows 2003 perustiedot ja taidot. Windows 2003 self paced learning kit -kirjan läpikäyminen antaa hyvät pohjatiedot testille. Tulisi osata NTFS & jako-oikeudet, backupit, performance monitor, käyttäjätunnukset&ryhmät.
70-291: Implementing, Managing, and Maintaining a Windows Server 2003 Network Infrastructure
Varsinkin DNS ja DHCP käyty tarkasti läpi. Self Paced Learning Kitillä pääsee läpi, mutta asiat todella täytyy osata, koska testeissä kysytään aika pikkutarkkoja tietoja. Tämän testin asiat osaamalla hyvin on jo puoliksi MCSE, koska testi käsittää niin laajan alueen. Omasta mielestäni
70-293: Planning and Maintaining a Windows Server 2003 Network Infrastructure
Toinen verkon infrastruktuuriin keskittyvä testi. Uusina asioina lähinnä klusterointi, mitä ei käsitelty lainkaan MOC-materiaalissa. Kysymykset klusteroinnista eivät olleet vaikeita, mutta niitä oli noin 20% kokeen kysymyksistä ja niistä selviytyi lukemalla microsoftin technetistä klusteroinnin perusteet. Kokoaa yhteen suuren osan kaikkien muiden testien tärkeimmästä tiedosta kuten PKI, DNS, DHCP.
70-298: Designing Security for a Microsoft Windows Server 2003 Network &
70-299: Implementing and Administering Security in a Microsoft Windows Server 2003 Network
Molemmat testit ovat tosi lähellä toisiaan. Suunnittelutesti 298 sisältää laajempia skenaarioita, joihin liittyy 5-12 kysymystä, kun taas 299 testissä jokainen kysymys sisältää oman lyhyen kuvauksen ja muutaman vastausvaihtoehdon. MOC-kurssi (Microsoft Official Course), joka valmistaa 299 testiin auttaa pääsemään läpi molemmista tehokkaasti. Kysymyksiä paljon PKI:stä, IPSecistä myös. 291 sertifiointi sekä 299-kurssi toimivat hyvänä pohjatietona.
70-294: Planning, Implementing, and Maintaining a Windows Server 2003 Active Directory Infrastructure
Koe melko helppo, jos on AD:n kanssa yleisesti tuttu ja työskennellyt. Metsä ja domain-rakenteet, trustit, operations master –roolit sekä replikointi tärkeitä. 291 sertifioinnin vaatimat tiedot sekä 294 kurssi takaa hyvät pohjatiedot. Yleisesti 294 kurssi auttaa ajattelemaan asioita ”isommin”.
70-297: Designing a Windows Server 2003 Active Directory and Network Infrastructure
Testissä laajempia skenaarioita, joissa 5-12 kysymystä. Active Directory –testit 294 ja 297 eivät ole niin samankaltaisia kuin security-testit 298&299. AD:n suunnittelutestissä tarvitsee keskittyä huomattavasti myös tekniikan ”sosiaaliseen” puoleen. Esimerkiksi kun joku firma ostaa toisen voit joutua huomioimaan että ei voidakaan tehdä AD:ta firma1.fi jonka alla firma2:lla on vain domain, koska se voisi olla kova pala ostetun yrityksen johdolle ja työntekijöille. Tässä testissä tarvitsee huomioida eniten bisneksen asettamia vaatimuksia, koska loppujen lopuksihan tekniikan tarkoitus on aina antaa liiketoiminnalle parhaat mahdolliset edellytykset.